Linnan juhlien etikettiä itsenäisyyspäivän kunniaksi

Etiketti on tapa tehdä asioita, se muuttuu vuosien kuluessa. Etiketin tarkoitus luoda kaikille tasavertainen ilmapiiri, ettei kukaan tunne oloaan liian poikkeavaksi. Etiketin tarkoitus on helpottaa vieraiden pukeutumisongelmia, ei luoda niitä! Mitä arvokkaampi tilaisuus, sitä tiukemmin etikettiä on syytä noudattaa. Pukeutumalla kutsussa pyydetyllä tavalla kunnioittaa myös juhli

en järjestäjää sekä muita osallistujia. Presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton eli Linnan juhlien kutsussa pukukoodi on frakki tai juhlapuku.

FRAKKI

• miehen suurten iltajuhlien asu on frakki (joka on alun perin työpuku)
• frakki on edustavin, arvokkain ja juhlavin miehen juhlapuku (vaikka ei käytännöllisin ja toimivin)
• takki hännystakki, on edestä liivimäinen, takana pitkät liepeet
• takin alla on valkoinen liivi, jonka ei perinteisesti ole suotu näkyvän edestä takin helman alta, nykyään sallitaan, että liivistä näkyy korkeintaan 1–2 cm:n kaitale, aiheesta taistellaan edelleen ;)
• liivin sijasta voidaan käyttää valkoista vyöliiviä, cummerbundia
• takissa on silkkiset kauluskäänteet ja housuissa silkkiset sivunauhat 
• paitana on siipikauluspaita (kovitettu pystykaulus, jossa edessä alaspäin kääntyvät siivekkeet), paidan kalvosimien täytyy näkyä hihansuista 1,5–2 cm
• valkoinen taskuliina viivaksi taiteltu (jos kunniamerkkejä, silloin ei käytetä taskuliinaa)
• ei kelloa (taskukello vain), kalvosinnapit helmiäistä tai kultaa
• valkoinen solmittava solmuke (eli rusetti), jonka alle kauluksen kulmat jäävät
• frakki voidaan korvata tummalla puvulla (musta tai tumma yönsininen), kansallispuvulla tai virkapuvun juhlaversiolla (papit, poliisit ja muut viranomaiset)
• jos frakin korvaa tummalla puvulla, arvokkain ja juhlavin solmio on helmen harmaa silkkisolmio
• kengät ohutpohjaiset mustaa kiiltonahkaa tai korkeakiiltoista pintanahkaa, mustat silkkisukat
• päällystakki tumma pitkä (frakin liepeiden täytyy peittyä), tai musta viitta valkoisella vuorilla, kaulahuivi silkkinen valkoinen, käsineet valkoiset, musta silinterihattu
• Päällystakiksi sopii musta, tummansininen tai tummanharmaa takki tai musta viitta, jossa on valkoinen vuori. Kaulahuivi on valkoinen ja silkkiä, käsineet ovat valkoiset. Musta silinterihattu.

• Frakin kanssa käytetään valkoista solmuketta (eli rusettia), joka solmitaan itse (eli ei valmiita rusetteja, jätetään ne lapsille ;)). Tässäpä pientä puuhaa itsenäisyyspäiväksi, harjoitelkaa solmukkeen solmiminen! Solmuke on mukavaa vaihtelua myös arkipukeutumiseen :)

JUHLAPUKU

•  Kun mies pukeutuu frakkiin, naisella on suuri juhlapuku
• monenlaiset värit ja mallit ovat sallittuja, linjaltaan leveä tai kapea
• yläosa saa olla avonainen tai olkaimeton
• eri paria oleva ylä- ja alaosa ei käy (esim. hame ja jakku tai juhlapusero), korsetti ja siihen kuuluva hame käy
• hameen pituus täyspitkä, kengän kärki saa vähän vilkkua, helma on vain pari senttiä lattiasta
• materiaalin on juhlavaa (esim. silkki, sametti, brokadi, sifonki, paljetit, helmikoristelut ym. kirjailut.. )
• asuun sopivat juhlavat arvokorut tai juhlavat fantasiatyyppiset korut (esim. strassi- ja lasikorut)
• ei rannekelloa, ellei ole korukello
• tiara, diadeemi ja hiuskoristeet mahdollisia, ei hattua
• jos käyttää hansikkaita, pitkät kyynärpään yli ulottuvat 
• siro hihnaton juhlalaukku, mieluiten kenkien kanssa samaa sävyä tai materiaalia
• sirokorkoiset umpinaiset avokkaat tai sandaletit juhlavasta materiaalista, esim. puvun sävyyn soinnutettua satiinia
• ulkovaatteena viitta, keeppi, ulsteri, turkki, shaali, stoola.. huom! juhlakenkiä ei kuljeteta muovipussissa oli sitten kyse Linnan juhlista tai teatteriin menosta ;)

Kampaus ja ehostus kuuluvat olla asianmukaisesti juhlavat, pitkille hiuksille juhlavin, kaunein ja asiallisin vaihtoehto on jonkinlainen kampaus, jossa hiukset ovat kiinni. Perinteiselle nutturalle on paljon erilaisia vaihtoehtoja. Jo työpukeutumisessa pitkät hiukset täytyisi pitää kiinni, joten varsinkin suuressa juhlassa auki olevat hiukset ovat mielestäni aivan liian arkiset. Mitä olette mieltä?

Kuppikakkuja

Olen sisustuksen suhteen ehdottomasti vaalean maalaisromantiikan kannattaja. Mutta joskus on mukava hieman leikitellä väreillä, kuvioilla ja teemoilla. Tällä kertaa kurkistus kodinhoitohuoneeseemme, kuppikakkujen valtakuntaan. Vaikka sen kunniaksi, että löysin eilen lapsille tarkoitetun puisen leivostiskin kuppikakkuineen. Lupasin, että lapsetkin saavat sillä joskus leikkiä, mutta minun se on! ;) Tällainen sisustushan elää koko ajan, ja onkinhan se oikeastikin selkeästi kesken: seinät ja tuolit odottavat maalia, kun nyt vain keksisi, laittaako valkoisen tilalle jotain kivempaa herkullista sävyä, mitä olette mieltä? Matonkudettakin jo hain ja mallia suunnittelin, kuppikakun muotoisia pikkumattoja olisi tarkoitus tehdä. Harmi vain, kun tila on rajallisen kokoinen, ja siellä täytyisi mahtua laittelemaan pyykkejä ja ompelemaan, tällä hetkellä myös tietokone on siellä evakossa.

The Lätsä

Erilaisilla asioilla ympäri kaupunkia liikkuessani kiinnitän usein huomiota ihmisten pukeutumiseen, mikä ei liene kovin yllättävää. ;) Itseäni yllätti kuitenkin havainto, jonka tein miesten pukeutumiseen liittyen. Keski-ikäiset ja vanhemmat miehet liikkuvat kaupoissa tms. tähän aikaan vuodesta keskimäärin asiallisemmissa vaatteissa kuin vastaavan ikäiset naiset! Voiko se olla mahdollista? Lähes kaikilla naisilla tuntuu olevan jokin tuulitakki tai muu ulkoilutakki. Miehillä on se jokin pusakka-tyylinen takki, harvemmin mielestäni tuulitakki. Jään vielä seurailemaan ja havainnoimaan asiaa, palaan jos teoriaani täytyy muuttaa tai kumota. Kertokaahan omat mielipiteenne asiasta!

Tämä olikin sopiva aasinsilta (ja nyt juuri sopiva keli) palatakseni haikeana muistoissa viime kesään. Kesälomamatkalla poikkesimme eräässä kaupungissa ohimennen oikeassa hattuliikkeessä. Mainittakoon, että olimme liikkeellä aikuisporukalla, mukana oli sekä miehiä että naisia. Eräs meistä etsi jotain oikeastikin, ja me muut pilke silmäkulmassa katselimme, ihastelimme ja joku jopa sovittelikin jotain. Minua ihmetytti ja harmitti, kuinka liikkeen palvelu ja myyjän asenne oli todella ylimielistä, töykeää, ylivarjelevaa ja jopa vähättelevää. Juuri tuolla asenteella pidetään yllä sitä mielikuvaa, että tavallinen tallaaja ei hattua käytä eikä osta kuitenkaan, eikä kyllä uskalla edes hattukauppaan astua, jos vastaanotto on tämä! Meillä oli hattujen keskellä hauskaa, monenlaisia mielikuvia syntyi kun yhdistelimme mielessämme eri ihmisiä ja erilaisia hattuja. Mutta olimme silti asiallisia. Miehet sovittelivat muutamia hattuja, ja oma mieheni (jolla on hieman haasteellisen mallinen ja kokoinen pää sekä tiukka makutuomari ;)) löysikin aivan täydellisen hatun, juuri hänen kasvojen muotoon, väreihin sekä tyyliin sopivan. Se oli ensimmäinen hattu, joka rehellisesti näytti todella hyvältä hänen päässään! Mutta, emme saaneet asiallista palvelua, vaan ylimielinen asenne jatkui.

Eikö hattuliikkeessä saa innostua ja nauraa? Täytyykö olla hillitty ja asiallinen? Onko näin myös hatun käytön suhteen: käyttävätkö hattua vain hienostuneet rouvat ja herrat? Itselleen sopivaa hattua on todella vaikea löytää. Hatun täytyy tuntua juuri omalta, istua hyvin, olla väriltään erityisen hyvä (koska on niin lähellä kasvoja), ja tyyliltään juuri oikea. Eikö se innostuneisuus juuri kerro siitä, että liikkeen tuotteet saavat silmät loistamaan mielenkiinnosta, ja ehkä juuri se oikea hattu on etsinnässä, jopa löytynyt. Miksi kauppiaan täytyy asenteellaan sammuttaa kaikki tämä? The Lätsä oli täydellinen, mutta luonnollisesti myös hintava. Hyvällä myyntipuheella se olisi saattanut tarttua mukaan. Mutta tällä kertaa se jäi ylpeän hattumyyjän huomaan. Pitäköön hattunsa. Vaikka se jäikin huutamaan peräämme ja kaivamaan mieltämme pitkäksi aikaa. Jokin aika sitten rakas kaljuni sai peitokseen vastaavan mallisen lätsän, josta maksoimme halpaliikkeessä vain murto-osan esikuvastaan. Kelpo korvike silti. Ja tuo silmin nähden iloa, positiivista huomiota ja asennetta myös kantajalleen. Kyllä hattu on oman tyylin täydentämisessä vertaansa vailla, oli kyseessä hienostunut ja sivistynyt tai tavallinen tallaaja, kukin tyylillään!

Käsi kädessä

Kenen kanssa sinä kävelet käsi kädessä tai muuten vain pitelet kädestä useimmin? Omalla kohdallani vastaus taitaa nykyään olla lapset. Oletko huomannut, kuinka raskasta on pitää lasta kädestä, jos se ei itse pidä vastaan, vaan roikottaa vain kättään oman käden varassa. Toisaalta en ole aiemmin miettinytkään, kuinka raskasta se voisi pienelle lapsellekin olla, kun kättä joutuisi kannattelemaan yläviistoon. Mutta sekin auttaisi jo hieman, jos lapsi puristaisi edes hieman takaisin, pitäisi kiinni. Valitettavasti toiset eivät opi koskaan pitämään kädestä eivätkä kättelemään. Jokainen tietää, kuinka epämiellyttävää on kätellä sellaista, jonka käsi on kuin kuollut kala. Saati sitten pitää sellaista kädestä pidemmän aikaa.

Kädestä kiinni pitämisessä on myös hyötyjä: muun liikenteen seassa lapsi pysyy turvallisesti vieressä, ei kompastele niin helposti, ja matka etenee joutuisammin. Samalla lapsi saa läheisyyttä ja välittämistä osakseen, mikä näyttää olevan etenkin tyttölapsille yllättävänkin tärkeää. Jokaisesta mieheni minulle antamasta hellyyden osoituksesta tyttömme muistaa olla mustasukkainen ja huomauttaa: ”Miksi isi ei koskaan minua..” Vaikka kyllähän se meitä molempia huomioi, kumpikaan meistä ei vain koskaan saa siitä tarpeekseen.. ;)

Perjantaina kävelimme lasten kanssa päiväkodista kotiin ja pidin taas tyttöäni kädestä kiinni, kuten usein yhdessä kävellessämme teen. Lapsen käsi on niin pieni verrattuna omaani (joka on vielä keskimääräistä suurempi: pitkät sormet ja kynnetkin vielä), että usein tulee pidettyä lasta eri tavalla kädestä kuin aikuista. Lapsen peukalo menee jotenkin muiden sormien mukana, eivätkä peukalot ole ristikkäin. Ihan pieni lapsi saattaa myös pitää aikuista kiinni vain sormesta tai parista. Tuolloin kotimatkalla päätin, että nyt on tytön aika opetella pitämään oikeasti kädestä kiinni. Kehotin puristamaan takaisin ja yritin löytää oikeaa käsiotetta, ja kyllä sitä haettiinkin kauan. Miten se voikin tuntua niin hankalalta? Sormet eivät millään meinanneet löytää paikkaansa. Lasten kanssa saa monia itsestään selviltä tuntuneita asioita käydä uudestaan läpi, mutta ei kai niitä opi jos ei opeteta. Kyllä on lasten kasvatus moninaista.

Miten lapset muuten pitävät toisiaan kädestä kiinni? Joutuvathan he joskus päiväkodissa kulkemaan parijonossa ja tekemään piirin. Meneekö käsiote luontevammin, kun kädet ovat yhtä suuria, tai siis yhtä pieniä? Vai löytyykö otteita yhtä monta kuin on pitäjääkin? Itse veikkaisin jälkimmäistä. Seuraavan kerran katsonkin lasten piirileikkiä aivan eri silmällä!

Mikä sitten on oikea tapa pitää kädestä kiinni, vai onko sellaista edes olemassa? Tietenkin riippuu siitä, ollaanko kasvotusten vai vierekkäin. Kätelläänkö, tanssitaanko, kuljetaanko ketjussa vai pidelläänkö käsistä. Silläkin on eroa, pidänkö minä jotakuta kädestä kiinni, vai pidämmekö toisiamme kädestä kiinni yhdessä. Ensiksi mainitussa mielestäni vain toinen osapuoli on aktiivinen (esim. lapsen kädestä pitäminen tai vaikka ”käsisuudelmaote”), jälkimmäisessä molemmat.

Mutta tarkastellaanpa nyt tilannetta, että kaksi aikuista ihmistä kävelee käsi kädessä. Eilen kävelimme satamassa koko perheellä, ja aloin mieheni hämmennykseksi tutkimaan, miten me aikuiset pidetään käsistä kiinni. Pakkohan minun oli, kun kädestä kiinni ottaminen ei ollut koskaan tuntunut niin hankalalta kuin tytön kanssa käsiotetta hakiessani. Enpä ole aiemmin ajatellutkaan, että aikuisenkin kanssa käsiotetta saattaisi joutua hakemaan siten kuin joskus halatessa, kummalle puolelle päät menevät. Tämäkin kyllä mietityttää, eikö ole lähes kirjoittamaton sääntö, että halatessa pää viedään vasemmalle puolelle.. ;) Mutta pysytäänpä nyt aiheessa. Tosiaan, kun on samasta kädestä pitänyt kiinni jo 14 vuotta, niin otetta ei tarvitse enää juuri miettiä. Mutta mietinpä silti.

 Minun mielestä oikea käsiote käsi kädessä kävellessä on sellainen, että peukalot ovat ristikkäin, toisen käsi menee etukautta, toisen käsi takakautta. Kummalle puolelle sinun kätesi luontevammin hakeutuu, eteen vai taakse? Entä otatko samalta puolelta kiinni oikealla ja vasemmalla kädellä? Entä onko ote samanlainen pitäessäsi kädestä eri ihmisten kanssa? Jos kaksi takakautta kädestä pitävää yrittää ottaa toisiaan kädestä kiinni, niin toisenhan on joustettava, ja väistämättä otetta joutuu hetken hakemaan. Olettaisin, että se osapuoli saa päättää otteensa puolen, joka on aktiivinen ja tekee aloitteen ottaa toista kädestä kiinni.

Kun minä pidän miestäni kädestä kiinni, oma käteni on aina takana, riippumatta siitä olenko oikealla vai vasemmalla puolella. Ja kun kokeilimme vaihtaa otetta niin, että käteni olikin etupuolella, se oli molemmista todella epäluontevaa ja hankalaa. Mielenkiintoinen havainto! Mutta kun otin pientä tyttöäni kädestä kiinni, niin käteni hakeutuikin yllättäen luontevasti etukautta. Miksi? Onko tässäkin toinen hallitseva osapuoli vai onko käsien koolla jotain merkitystä? Entä onkohan sillä merkitystä, onko oikea- vai vasenkätinen?

Mutta, oli ote mikä tahansa, niin pidelkää toisianne kädestä! Nythän teillä on hyvä tekosyykin kokeilla sitä. :) Ja se tuntuu sitä paitsi mukavalta. 

Musta tuntuu prinsessalta, vai tuntuuko?

Toissapäivänä esikoiseni aloitti esikoulun ja minusta tuli myös täti toisen kerran, iki-ihanalle pikkuprinsessalle. Niiden kunniaksi ajatukseni liittyvät lapsiin. Niin ja väreihin.

Koin onnistuneeni värikasvatuksessa, kun 6-vuotias poikani lempivärit ovat olleet oranssi ja vihreä, eikä sininen ja musta. Eilen kysyin häneltä lempivärejä uudestaan varmistaakseni asian, ja vastaus olikin: ”oranssi ja musta”. Kaverin kanssa oli juteltu väreistä. Se siitä värikasvatuksesta. Ehdin myös miettiä, olenko oikaissut 3,5-vuotiaan kuopuksen kasvatuksessa, kun hänen ehdottomat lempivärinsä ovat pinkki ja vaaleanpunainen. Mainittakoon, että hänestä tulee kuulemma isona prinsessa ja prinsessahevonen. Toistuvasti isoveli tosin kyseenalaistaa siskonsa tulevan ammatinvalinnan pohtien, saako siitä rahaa.

Luulisin, että tämä vaaleanpunainen prinsessamaailma on niin sisäänrakennettu pikkutytöille, että tuskin sitä olisi voinut välttää. Vai olisinko edes halunnut välttää sitä? Itse asiassa en. Sehän on ihanaa. Tarkemmin ajateltuna olen saattanut itse herättää nämä kliseiset kiinnostuksen kohteet. Prinsessa-lehti tilattiin, ja kiinnostus prinsessoihin heräsi. Muumimaailmassa käytiin ja näytettiin muumeja telkkarista, yllättäen muumit on kivoja. Hello Kittystäkin löytyi lastenohjelmia, ja hahmoja on hankittu monessa eri muodossa pehmoista leluihin ja vaatteisiin. Mutta toisaalta, enhän olisi halunnut, että lapseni olisi joutunut tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi ja syrjityksi leikkiessään muiden lasten kanssa, jos ei olisi ymmärtänyt heidän maailmaansa. Toisaalta en halua, että lapset oppivat menemään vain virran mukana. Täytyy uskaltaa joskus mennä myös omaa polkuaan.

Tietenkin lapset etsivät muiden hyväksyntää, sitähän jokainen jossain määrin kaipaa. Me aikuiset vain uskallamme helpommin pitää oman kantamme, olla sitä mitä haluamme. Vai uskallammeko? En välttämättä ole siitä niin vakuuttunut. Taidamme olla sisimmältämme niitä samoja pieniä prinsessoja ja prinssejä hiekkalaatikon reunalla lapiosta taistelemassa ja muiden hyväksyntää etsimässä. Menemme virran mukana, syömme mitä meille syötetään (kuvainnollisesti ajatellen) ja puemme päälle mitä käsketään.

Juuri kun suomalaiset ovat ilokseni päässeet irrottautumaan mustasta pitkän ja synkän pimeän ajan jälkeen edes hieman, värien käytön makuun. Niin eiköhän nimeltä mainitsematon muotilehti uusimmassa numerossaan ylistä taas mustan alkavan sesongin moneksi muuntuvaksi ykkössävyksi. Masentavaa. Luulisin, että suomalaisia ei tarvitse kahta kertaa kehottaa palaamaan taas muka niin tuttuun ja turvalliseen mustaan linjaan. Tosin olen työssäni huomannut, kuinka ihmiset pitävät väreistä kovasti, he eivät vain uskalla käyttää niitä. Rohkeutta ihmiset, kulkekaa omia polkujanne älkääkä palatko siihen mustaan!

Syksyä tuulissa ja tyylissä

Asiakkaan pukeutumistyyliä analysoidessani kyselen monenlaisia asioita henkilön elämästä, elintavoista, persoonasta, mieltymyksistä ja tottumuksista. Jotkut asiat eivät ehkä tunnu liittyvän tyyliin nopeasti ajateltuna mitenkään, mutta kokonaisuudesta muodostan mielikuvan henkilön persoonasta ja sitä kautta tyylistä. Tämä on erittäin mielenkiintoista. On myös palkitsevaa kuulla, kuinka asiakas on kokenut minun löytäneen hänelle täydellisesti sopivat tyylit. Jotkut ovat jopa positiivisesti yllättyneitä, etten suosittelekaan heille liian itsestään selvältä tuntuvaa tyyliä. Ei mummon tarvitse pukeutua ”mummotyyliin” tai tyylittömän tyytyä vaatimattomuuteen.

Minulle ajatus asiakkaan pukeutumistyylistä syntyy saadun tiedon, pohdiskelun ja intuition perusteella. Useimmiten vain tulee hyvin vahva tunne tyylin luonteesta. Joskus oikeaan lopputulokseen pääseminen vaatii useamman tyylin yhdistelyä: perusta jostakin, lisäksi piirteitä tästä ja ripaus tuolta. Joskus oikean tyylikombinaation löytääkseen täytyy nähdä pintaa syvemmälle, lukea rivien välistä. Kuunnella tarkkaan ja yrittää ymmärtää, joskus tehdä havaintoja jopa päinvastoin kuin asiakas itse sanoo ja luulee tietävänsä :)

Joskus tyylianalyysia tehdessä tulee ilmi hyvin henkilökohtaisiakin asioita, jotka eivät suoranaisesti liity pukeutumiseen, mutta kuitenkin voidaan huomata, kuinka suuri vaikutus niillä saattaa lopulta välillisesti olla henkilön pukeutumistottumuksiin ja -uskomuksiin. Joskus täytyy osata huomioida hyvinkin henkilökohtaisia asioita, jotta pystyy suosittelemaan asiakkaalle soveltuvia vaatteita. Jotkut virheelliset uskomukset ovat luonteeltaan sellaisia, että ne ovat alitajuisesti vaikuttaneet henkilön pukeutumiseen sitä ehkä liikaa rajoittaen. Havainnollisesti perustellen voi pinttyneistäkin ennakkoluuloista ja uskomuksista päästä eroon ja löytää pukeutumisesta yllättäviäkin uusia ulottuvuuksia, samalla itsetuntoaan ja ilmettään kohottaen.

Elokuun myötä ilmanala on muuttunut heti kerrasta syksyisemmäksi. Se sai minut miettimään myös ihmiselämän vaihtuvia ”vuodenaikoja”. Mitä mieltä olette, muuttuuko, tai kuuluuko myös tyylin muuttua sen myötä, kun ikäännymme, siirrymme elämän keväästä syksyyn?

Niinhän siinä usein käy. Elämä vakiintuu, eikä ehkä ”tarvitse” kiinnittää itseensä tai vetovoimaansa enää niin paljon huomiota. Vartalokin muuttuu. Ja vaatekaapin vaatteet vanhenevat ja vanhanaikaistuvat. Ollaan hukassa oman vartalon, tyylin ja vaatteiden kanssa, harmillista. Asiaa voi ajatella myös eri kannalta. Toisaalta iän myötä ihminen oppii tuntemaan itsensä paremmin, itsetunto kasvaa ja uskaltaa olla sitä mitä haluaa olla. On ehkä kokeillut monenlaista, on valmiimpi asettumaan aloilleen, löytääkseen itselleen parhaat vaihtoehdot. Ajan myötä talouskin on usein vakaampi, ja mahdollisuudet panostaa pukeutumiseen ovat paremmat.  Sitä paitsi, kyllä pitkäaikaista puolisoakin tulee arvostaa ja ilahduttaa. Ja eihän me pukeuduta vain toisia varten, vaan sen lisäksi että kunnioitamme muita, ilahdutamme myös itseämme.

No minkä ikäisenä ihminen sitten lakkaa haluamasta olla vanhemman näköinen kuin on? Entä minkä ikäisenä on kaikkein tavallisinta haluta näyttää nuoremmalta? Onko ihminen missään iässä tyytyväinen siihen, minkä ikäiseltä hän näyttää? Täytyykö aina yrittää olla olevinaan jotain mitä ei ole, kauhistella juonteita tai inhota veltostuvaa ihoa?

Ihmisellä on taipumus aina haikailla sen perään mitä sillä ei ole. Paljon useammin olemme tyytymättömiä kuin tyytyväisiä: niin elämäämme yleensä kuin vartaloomme ja pukeutumiseemmekin. Missä näistä muutoksen aikaan saaminen on helpointa? Itse olen viimeisimmän vaihtoehdon kannalla. Kun oppii hyväksymään vartalonsa, huomioimaan sen hyvät ja huonot puolet pukeutumisella sekä löytää tyylinsä, on taas hieman tyytyväisempi myös itseensä ja elämäänsä. Otetaan kaikki ilo irti pukeutumisesta kukin rohkeasti oman tyylimme ja kroppamme mukaisesti.

”Älä yritä olla kukaan muu, kuin sinä itse – silloin olet parhaimmillasi.”

Virkkauksen viemänä

Virkkaaminen on kyllä todella koukuttavaa. Sain juuri valmiiksi maton olohuoneeseemme. Toiseksi viimeisellä kerroksella tuli todella tiukka paikka, ja niinhän siinä kävi, että virkkuukoukku katkesi! Jokainen koukkuun tarttunut tietää sen tunteen, eikö? On juuri saamassa valmiiksi isomman projektin, eikä mikään kauppa ole enää auki, että saisi haettua uuden. Ja kyseessä oli vielä lempikoukkuni, kaikkein kaunein kullankimaltava yksilö :( ..no seuraavana päivänä hain varmuuden vuoksi kaksi samankokoista koukkua. Mutta eipä löytynyt kultaista.

Mutta ihan kivahan siitä tuli, mukavaa vaihtelua valkoiseen karvalankamattoon. Paljastaahan se toki hiomisen tarpeessa olevaa parkettia enemmän.. Ja liukuestettä pitäisi laittaa toiselle puolelle, ettei lapset lennä selälleen. Mietin vielä, pitäisikö tehdä seuraavaksi toinen hieman pienempi matto olohuoneen toiseen päähän, tämän viereen, mahtaisikohan se olla liikaa?

Taustalla näkyy vielä hieman keskeneräinen kalustettu kasvihuone -projekti. Palaan siihen ehkä vielä myöhemmin jossain vaiheessa, kunhan saan viimeisteltyä sitä ja laitettua hieman tekstiilejä. On vain aina niin monta projektia kesken, mutta kyllähän se palkitsee, kun jonkun saa valmiiksikin asti!

Lompsimassa

Kyllä on viime päivinä taas satanut, harmittaahan se. Toisaalta ei harmita kun ei ole lomalla nyt, paitsi että ei voi sanoa "lomalla lomps" ;) Tänäänkin juuri kun olin ajatellut lähteä lenkille, alkoi sataa, eikä se ollut ihan pieni ripsaus, vaan oikein kaatamalla. Mutta päätin siitä huolimatta lähteä. Ei muuta kuin sadetakki ja kumpparit päälle ja lompsimaan. Eipä olisi uskonut, kuinka paljon kävely sateessa kirkkaan värisissä varusteissa piristi. En usko, että olisin lenkistä läheskään niin iloinen, jos olisin ollut liikkeellä vaikka (läpimärissä) lenkkareissa ja synkissä vaatteissa. Kyllä väreillä on ihmeellinen vaikutus.

Suurin osa suomalaisten sateenvarjoista (kuten ehkä yleensä myös vaatteista) on varmasti mustia, jolloin sateen synkkyys ja apeus yhä korostuvat. Mutta jos valitsisi pirteän värisen, vaikka iloisen pilkullisen sateenvarjon, se varmasti piristäisi myös mieltä. Saattaisit ehkä huomata, kuinka sadepisarat tanssivat lätäköissä, tai miten ihanan raikkaalta sateella tuoksuu, ja kuinka kasvit kukoistavat ja kastemadot kirmailevat.

Minä nautin usein myös aivan pienistä ilonaiheista. On hienoa seurata, kuinka pienet, arkipäiväiset ja vaatimattomatkin asiat voivat saada piristymään. Tällä lenkillä iloitsin pienellä kujalla kävelystä vastavirtaan leveässä vesipurossa. Siitä, kuinka vesi valui hiuksia pitkin ja sain kaadettua kiven saappaasta. Rikoin sateen syövyttämien syvien hiekkauomien reunoja jaloilla ja löysin uuden polun. Muistin myös taas kokeiltuani, että vesilätäkköön täytyy hypätä tarpeeksi kovaa, ettei itse kastu. Ei kuulosta kummoiselta, mutta tuo siihen hetkeen kaivatun ilonmurun. Kannattaa pyrkiä katsomaan asioita välillä lasten tavalla ja tasolta, välttää pitämästä asioita itsestään selvinä ja tavallisina. Nautitaan piristävästä säästä, oli se sitten sadetta tai aurinkoa! :)

Minä yritän vielä löytää ilon aiheen siitä, kuinka kovan sateen jälkeen asfaltoitu pihamme näyttää aina tältä...

...kotikujalta valuu mukavasti savea, hiekkaa, soraa ja vettä pihallemme. No, jos itse en osaa iloita tästä, niin siinäkin asiassa olisi opittavaa lapsilta, nehän riemastuivat suuresti: saa lapioida hiekkaa, kuljettaa ämpärillä vettä ja hyppiä jättilätäkössä! Ehkä minä sitten tyydyn nauttimaan niiden ilosta.

Reijoa muuttamassa

Tällä kertaa haluaisin antaa teidän kurkistaa arkeeni töiden kautta. Ennen ja jälkeen -muutokset ovat omasta mielestäni aina erittäin mielenkiintoisia. Tässäpä yhden miehen muutos.

Alla olevassa kuvassa näet Reijon tyypillistä työpukeutumista ennen. Nämä asut edustavat aiemman vaatekaapin arki-asujen parhaimmistoa. Väreinä oli lähinnä musta, harmaa sekä pieninä määrinä viininpunaista. Siisti mies, mutta voisiko ilme hieman piristyä ja nuorentua?

Näin kesäinen ja tyylikäs herrasmies Reijosta kuoriutui, eikös ole mies edukseen? :)

Muutos alkoi värianalyysista. Seuraavaksi karsimme vaatekaapista huonoiten istuvat ja huonokuntoisimmat vaatteet. Väärän värisistä vaatteista säästimme vain parhaimmat, sillä eihän koko vaatekaappia voi laittaa uusiksi samalla kertaa. Sitten lähdimme yhdessä vaateostoksille, ja mukaan tarttuikin monenlaista. Reijo osti mm. lämpimän pellavan sävyisen, kesäisen kolmiosaisen pellavasekoitepuvun, mitä on helppo hyödyntää erilaisissa asuissa joko yhdessä tai erikseen.

Puhtaat, heleän kirkkaat, lämpimät kevään väritkään eivät säikäyttäneet Reijoa, hän oli liikkeellä ilahduttavan avoimin mielin. Reijo on saanut arjessaan uusien värien ja vaatteiden myötä paljon positiivista palautetta. Eräs tuttava totesi: "Uudet värit saivat hänet näyttämään ihan uudelta mieheltä, hän nuortui monta vuotta, kasvojen ilmeetkin tulivat ihan erillä lailla esille."

Neuleasu on hyvä ja rento työasu. Neulepuseron alla on miehen hyvä pitää kauluspaitaa, jolloin kokonaisuudesta tulee puetumpi.

Tässä alla vaatekaapista aiemmin löytynyt paita sekä vanha perintösolmio, joka saatiin hyvin yhdistettyä moniin asuihin. Kuvioiden yhdistäminenkään ei ole ongelma, jos värit ovat täsmälleen samat. Paita-solmio-liivi -yhdistelmä on rento, ja pikkutakin lisäämällä ilmeeseen saadaan astetta enemmän ryhtiä.

Liivin lisäksi myös slipoverilla saa kevyttä kerrospukeutumista, ja tätä kautta mielenkiintoa ja täydennystä asuun. Alla vasemmalla kauluspaidassa on pehmeänvalkoinen sävy, ruskeat ja punaiset kapeat raidat tuovat piristystä arkeen ja mahdollisuuden yhdistää niin ruskeaan kuin punaiseenkin.

Vuosikasvua

Kävelin kesäisessä illassa ihastellen kaunista ja vehreää luontoa. Paljon viherrystä ja kaunista, mutta aina eniten ilostuttavat uutta kasvattavat, tuoreet versot ja kukat. Odotan kovasti kotipihan pionien puhkeamista kukkaan; toista näyttävämpää ja kauniimpaa kukkaa saakin etsiä. Mutta tällä kertaa kiinnitin huomioni ennemminkin sellaisiin uusiin kasvuihin, mitä ei aina niin huomioida.

Oletko huomannut, kuinka yleensä vaatimattomana pidetyt, synkät ja terävä- tai kovalehtiset karut kasvitkin, kuten puolukka, kuusi tai mänty, uusiutuvat joka vuosi? Minua ilahdutti huomata puolukanvarvuissa uudet vaaleanvihreät kasvut, pehmeät lehdet, jotka kasvoivat vanhaan puuvarpuun entisten, kovien ja tummien lehtien jatkoksi.

Lapsuudenkotini pihalla on iäkäs kuusipari, joiden kasvua ja vanhenemista olen seurannut jo vuosikymmeniä. Niiden oksille aikakin on tehnyt tehtävänsä: neulaset ovat harventuneet, on jäkälää ja kuivuneita ruskeita neulasia. Ei siis enää mitään valioyksilöitä, päinvastoin, aina hyljeksittyjä: varjostavat ja ovat rumiakin. Mutta silti ne tekevät uudet vuosikasvut joka vuosi, panostavat kasvuunsa ja ulkonäköönsä kaikesta huolimatta. En tiedä, mikä niiden tulevaisuus pihalla tulee olemaan, mutta ainakin ne ehtivät kasvaa lähes kolmekymmentä vuotta ennen kuin ne ilahduttivat minua ensimmäisen kerran.

Luonto puhuttelee minua usein syvällisemminkin, ja nämäkin havainnot saivat miettimään kasvua myös toiselta kannalta. Teemmekö me ihmiset uutta kasvua säännöllisesti? Uusiudummeko ja panostammeko itseemme, ulkoisesti tai vaikka sisäisesti? Riippumatta siitä, kuinka karu ja toivoton lähtötilanne on, panostaminen kannattaa aina! Ja eihän sitä tiedä, ketä sivullista voi samalla itsensä lisäksi ilahduttaa. Voi kulkea ohitse huomiotta päivittäin hyvinkin pitkän aikaa, ja silti joku kaunis päivä herättää huomion ja saada molemminpuolista iloa. Intoa ja antoisia hetkiä uuden kasvun parissa!

Tähkäpään pää ja peräpää

Paljon puhutaan siitä, millaisia esikuvia ja ihanteita media lapsille, nuorille ja aikuisillekin luo vartalon suhteen. Tällä kertaa mietin asiaa kuitenkin 3,5-vuotiaan tyttäreni mielenkiinnon kohteen, Disneyn prinsessojen kautta. Tottahan se on, että kaikki prinsessat ovat varmasti joutuneet menettämään kylkiluita vyötärönsä eteen. Mutta katsokaapa, minkälaiset lanteet ovat esimerkiksi Kaksin karkuteillä -elokuvan päähenkilöllä, Tähkäpäällä! Yleensähän näiden prinsessojen hameet ovat hyvin leveitä, on kerroksia, rypytystä ja alushameita. Tähkäpään hame on selkeästi kapealinjaisempi ja laskeutuvampi, jolloin lantion ja takamuksen muoto pääsevät erottumaan. Ja kyllähän sitä kurvikkuutta löytyykin! Todellinen hartialinja (joka on mielestäni kapeampi kuin muilla prinsessoilla) jää huomattavasti kapeammaksi kuin lantio, joten sieltähän paljastuu kaareva A - eli päärynävartalo! Onhan hänellä vielä pussihihat, jotka lisäävät hartioiden leveysvaikutelmaa ja tasapainottavat kokonaisuutta lantion suhteen. Kasvojen muotokaan ei ole Tähkäpäällä perinteisesti ihanteellisena pidetty ovaali. Leuan alue on selkeästi kapeampi ja sirompi kuin kasvojen yläosa. Otsa on leveä ja painopiste on ylhäällä, eli kasvot ovat sydämen muotoiset. Joten: olkaamme ylpeitä kuninkaallisista kurveistamme!

 Tähkäpään kuva on lainattu täältä

Tervetuloa ja terveiset Killeriltä!

Tervehdys kaikille, ja Tervetuloa seuraamaan blogiani! :)

Sisältö tulee muokkautumaan sen mukaan, mistä milloinkin innostun, ihastun tai vihastun, mikä on ennalta arvaamatonta.

Kävin eilen Killerillä seuraamassa valtakunnallista suomenhevosten työmestaruuskilpailua. Erittäin mielenkiintoista, hevoset kun ovat lähellä sydäntäni. Parhaimmillaan myös henkäys sitä vanhan ajan maalaisromantiikkaa! Hienoa, että edelleen ylläpidetään työhevos- ja hevosmiesperinteitä. Eipä sitä osaa arvostaa autoja ja koneita ennen kuin miettii, miten ennen on jouduttu mies- ja hevosvoimin hoitamaan kaikki raskaat työt ja kuljetukset. On se vain upea ja voimakas eläin, eläköön suomenhevonen! Ja taas pitäisi päästä ratsastamaan.