Erilaisilla
asioilla ympäri kaupunkia liikkuessani kiinnitän usein huomiota ihmisten
pukeutumiseen, mikä ei liene kovin yllättävää. ;) Itseäni yllätti kuitenkin
havainto, jonka tein miesten pukeutumiseen liittyen. Keski-ikäiset ja vanhemmat
miehet liikkuvat kaupoissa tms. tähän aikaan vuodesta keskimäärin
asiallisemmissa vaatteissa kuin vastaavan ikäiset naiset! Voiko se olla
mahdollista? Lähes kaikilla naisilla tuntuu olevan jokin tuulitakki tai muu
ulkoilutakki. Miehillä on se jokin pusakka-tyylinen takki, harvemmin mielestäni
tuulitakki. Jään vielä seurailemaan ja havainnoimaan asiaa, palaan jos
teoriaani täytyy muuttaa tai kumota. Kertokaahan omat mielipiteenne asiasta!
Tämä olikin
sopiva aasinsilta (ja nyt juuri sopiva keli) palatakseni haikeana muistoissa
viime kesään. Kesälomamatkalla poikkesimme eräässä kaupungissa ohimennen oikeassa
hattuliikkeessä. Mainittakoon, että olimme liikkeellä aikuisporukalla, mukana
oli sekä miehiä että naisia. Eräs meistä etsi jotain oikeastikin, ja me muut pilke
silmäkulmassa katselimme, ihastelimme ja joku jopa sovittelikin jotain. Minua ihmetytti
ja harmitti, kuinka liikkeen palvelu ja myyjän asenne oli todella ylimielistä, töykeää,
ylivarjelevaa ja jopa vähättelevää. Juuri tuolla asenteella pidetään yllä sitä mielikuvaa,
että tavallinen tallaaja ei hattua käytä eikä osta kuitenkaan, eikä kyllä uskalla
edes hattukauppaan astua, jos vastaanotto on tämä! Meillä oli hattujen keskellä
hauskaa, monenlaisia mielikuvia syntyi kun yhdistelimme mielessämme eri ihmisiä
ja erilaisia hattuja. Mutta olimme silti asiallisia. Miehet sovittelivat muutamia
hattuja, ja oma mieheni (jolla on hieman haasteellisen mallinen ja kokoinen pää
sekä tiukka makutuomari ;)) löysikin aivan täydellisen hatun, juuri hänen
kasvojen muotoon, väreihin sekä tyyliin sopivan. Se oli ensimmäinen hattu, joka
rehellisesti näytti todella hyvältä hänen päässään! Mutta, emme saaneet asiallista
palvelua, vaan ylimielinen asenne jatkui.
Eikö
hattuliikkeessä saa innostua ja nauraa? Täytyykö olla hillitty ja asiallinen?
Onko näin myös hatun käytön suhteen: käyttävätkö hattua vain hienostuneet
rouvat ja herrat? Itselleen sopivaa hattua on todella vaikea löytää. Hatun
täytyy tuntua juuri omalta, istua hyvin, olla väriltään erityisen hyvä (koska
on niin lähellä kasvoja), ja tyyliltään juuri oikea. Eikö se innostuneisuus
juuri kerro siitä, että liikkeen tuotteet saavat silmät loistamaan
mielenkiinnosta, ja ehkä juuri se oikea hattu on etsinnässä, jopa löytynyt.
Miksi kauppiaan täytyy asenteellaan sammuttaa kaikki tämä? The Lätsä oli
täydellinen, mutta luonnollisesti myös hintava. Hyvällä myyntipuheella se olisi
saattanut tarttua mukaan. Mutta tällä kertaa se jäi ylpeän hattumyyjän huomaan.
Pitäköön hattunsa. Vaikka se jäikin huutamaan peräämme ja kaivamaan mieltämme
pitkäksi aikaa. Jokin aika sitten rakas kaljuni sai peitokseen vastaavan
mallisen lätsän, josta maksoimme halpaliikkeessä vain murto-osan esikuvastaan.
Kelpo korvike silti. Ja tuo silmin nähden iloa, positiivista huomiota ja
asennetta myös kantajalleen. Kyllä hattu on oman tyylin täydentämisessä vertaansa
vailla, oli kyseessä hienostunut ja sivistynyt tai tavallinen tallaaja, kukin
tyylillään!
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgV1GGJHvAODvBQdgX0c-75ucEiz-k-hp7l8BowZsoP9AnfDTSVs8sFvrcFMLL_J2lHOaUk_rs06qm87gBf9880gu8E7Hc0ejVA6TIEzYZd_DkiFcqu3XV3b6lsLSj8CJ_5_GhZ9LqXvR9R/s320/IMG_0933.JPG)
Minäkin kiinnitän jonkin verran huomiota ihmisten pukeutumiseen mutta kauhistelen (hiljaa mielessäni tai siskolle) sitä miten lapsia puetaan! Minusta esim huvipuistoon pukeudutaan rennon siististi (esim farkut/shortsit ja siisti t-paita tai mekko jne tms) eikä välikausihaalariin... (paitsi Särkänniemen päättäjäispäivänä sellainen haalari olisi kyllä ollut enemmän kuin tarpeen ;-D)
VastaaPoistaToisaalta itse kyllä menen tuulipuvussa kauppaan koska pyöräilen työmatkat eikä sitten tarvitse erikseen lähteä enää uudestaan.. Omaa muuta pukeutumista hankaloittaa kaksi L:ää: läskit ja lompakko mutta minkäs teet.
hattukauppiaan käytös ihmetyttää -no siinähän näivettää busineksensä.