Musta tuntuu prinsessalta, vai tuntuuko?

Toissapäivänä esikoiseni aloitti esikoulun ja minusta tuli myös täti toisen kerran, iki-ihanalle pikkuprinsessalle. Niiden kunniaksi ajatukseni liittyvät lapsiin. Niin ja väreihin.

Koin onnistuneeni värikasvatuksessa, kun 6-vuotias poikani lempivärit ovat olleet oranssi ja vihreä, eikä sininen ja musta. Eilen kysyin häneltä lempivärejä uudestaan varmistaakseni asian, ja vastaus olikin: ”oranssi ja musta”. Kaverin kanssa oli juteltu väreistä. Se siitä värikasvatuksesta. Ehdin myös miettiä, olenko oikaissut 3,5-vuotiaan kuopuksen kasvatuksessa, kun hänen ehdottomat lempivärinsä ovat pinkki ja vaaleanpunainen. Mainittakoon, että hänestä tulee kuulemma isona prinsessa ja prinsessahevonen. Toistuvasti isoveli tosin kyseenalaistaa siskonsa tulevan ammatinvalinnan pohtien, saako siitä rahaa.

Luulisin, että tämä vaaleanpunainen prinsessamaailma on niin sisäänrakennettu pikkutytöille, että tuskin sitä olisi voinut välttää. Vai olisinko edes halunnut välttää sitä? Itse asiassa en. Sehän on ihanaa. Tarkemmin ajateltuna olen saattanut itse herättää nämä kliseiset kiinnostuksen kohteet. Prinsessa-lehti tilattiin, ja kiinnostus prinsessoihin heräsi. Muumimaailmassa käytiin ja näytettiin muumeja telkkarista, yllättäen muumit on kivoja. Hello Kittystäkin löytyi lastenohjelmia, ja hahmoja on hankittu monessa eri muodossa pehmoista leluihin ja vaatteisiin. Mutta toisaalta, enhän olisi halunnut, että lapseni olisi joutunut tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi ja syrjityksi leikkiessään muiden lasten kanssa, jos ei olisi ymmärtänyt heidän maailmaansa. Toisaalta en halua, että lapset oppivat menemään vain virran mukana. Täytyy uskaltaa joskus mennä myös omaa polkuaan.

Tietenkin lapset etsivät muiden hyväksyntää, sitähän jokainen jossain määrin kaipaa. Me aikuiset vain uskallamme helpommin pitää oman kantamme, olla sitä mitä haluamme. Vai uskallammeko? En välttämättä ole siitä niin vakuuttunut. Taidamme olla sisimmältämme niitä samoja pieniä prinsessoja ja prinssejä hiekkalaatikon reunalla lapiosta taistelemassa ja muiden hyväksyntää etsimässä. Menemme virran mukana, syömme mitä meille syötetään (kuvainnollisesti ajatellen) ja puemme päälle mitä käsketään.

Juuri kun suomalaiset ovat ilokseni päässeet irrottautumaan mustasta pitkän ja synkän pimeän ajan jälkeen edes hieman, värien käytön makuun. Niin eiköhän nimeltä mainitsematon muotilehti uusimmassa numerossaan ylistä taas mustan alkavan sesongin moneksi muuntuvaksi ykkössävyksi. Masentavaa. Luulisin, että suomalaisia ei tarvitse kahta kertaa kehottaa palaamaan taas muka niin tuttuun ja turvalliseen mustaan linjaan. Tosin olen työssäni huomannut, kuinka ihmiset pitävät väreistä kovasti, he eivät vain uskalla käyttää niitä. Rohkeutta ihmiset, kulkekaa omia polkujanne älkääkä palatko siihen mustaan!